Huohh...

Läskiharmistus ja ahistus.. Ei kovin paha mut pieni kuitenkin..
Lohduttaa ajatus et vaik oon lihonnu viikonlopun aikana kilon niin oon silti laihtunu kilon viime viikkoisesta. Että keskiarvo ihan hyvä. Kilo viikossa niin se olis sellanen terveellinen määrä.

Mut oon vaan niin täynnä kirjaimellisesti ENERGIAA etten halua nukkua ku se energia muuttuu läskiks mut en jaksa liikkuakkaan koska se tuntuu turhalta ku mikään tuskin auttaa..

En jaksais koulua,.. tai nojooo kouluu kyllä, mut en jaksa olla sosiaalinen!!! Ja minähän olen sosiaalinen, mut kaverit ja ystävät ei oo koskaan merkinny mulle niin paljon mitä niiden kuuluis merkitä, tai miten muut ihmiset suhtautuu omiin ystäviinsä. Tai no niin, riippuu tietenkin ihmisestä mut noin yleisesti mä vähän kartan läheisiä ihmissuhteita..

En tie mistä se johtuu mut mä en vaan oo ystävätyyppiä. Mä en jaksa yhtä ihmistä kauaa, enkä kestä jos joku takertuu muhun. Usein käy niin et ajattelen aluks ku tapaan uuden tyypin et "wau siisti tyyppi haluun tutustuu tohon!!" mut si ku oon tutustunu mietin et mitä vittuu mun päässä liikku. En vaan oo oikeen hyvä ystävä. Tai oon tietyllä tavalla, mut siis en sillee mitenkään RAKASTA mun kavereita, paitsi ehkä ihan muutamaa. . . Ystävät ei oo koskaan ollu mulle mikään niin kovin tärkee henkireikä..
Enemmän mulle on merkinny viulu, perhe ja poikaystävä. Siihen mulla ei oo koskaan palanu hermot niinku moniin moniin ystäviin ja lähes jokaiseen kaveriini, mun poikaystävän seura ei oo koskaan ahdistanu mua, se tietää millon pitää päänsä kiinni mut se myös tietää koska kysyä mitä kuuluu. Se on hyvä ihminen mulle.

Nyt jos joku jaksaa lukee tän selostuksen, kuvittelee varmaan et oon tosi epäsosiaalinen tms syrjäänvetäytyvä. Sepäs siin onkin etten edes ole. Oon YYBERsosiaalinen, voin puhua kenelle tahansa mistä tahansa, olen avoimempia ihmisiä ketä tiedän, ja tiedän et moni ihminen myös haluais olla mun ystävä, koska oon vahva ja sanavalmis. En halua kehua itseeni mitenkään, mut mä vaan satun olemaan sellanen et vedän usein ihmisiä puoleeni, niinsanotusti helposti lähestyttävä. Oon huomannu et "heikot" ihmiset helpolla lähestyy ja kaipaa tavallaan suojelijaa, joskus se vituttaa, koska silloin saatan miettiä et haluuks ne olla mun kans vaan sitä varten et oon vahvempi tms... Mut toisaalta kyllä mun tilaa vievä persoonani pelottaa ja ärsyttääkin monia. Oon ehkä niitä ihmisiä joita joko vihataan tai rakastetaan. Oon myöskin hyvin, hyvin kärkäs...

Mulla on ollu tämä niinsanottu ongelma jo useita vuosia, varmaan aina. Mulla on paljon aina ollu kavereita ja välillä parhaitakin kavereita, mut oon tosiaan huomannu etten oo kyl sillee ihan normaali etten oikee sit osaa kiintyy kehenkään, paitsi mun poikaystävään.. Jos joku mun kaveri on vaik mulle suuttunu tai jtn, niin eipä mua edes kiinnosta, ajattelen helpolla et ihan vitun sama.
Täs vaihees joku varmaan ajattelee et oon kuses sit ku erotaan mun poikaystävän kans, teinisuhteet kun usein päättyvät ihan eroomiseen. Mä oon kuitenkin seurustellu poikaystäväni kanssa nyt sellanen 4 vuotta, ja 3 kk.. Jo silloin 4 vuotta sitten ihmiset varoitteli tästä asiasta. Haistatin huilut ja niin ollaan yhdessä pysytty. Sit just kun vaikka tulis ero ja plaa plaa plaa, niin mulle ei oo mikää ongelma hommata uusia kavereita. Riittää et meen vaan puhuu joillekki randomeille. ;P Ja niin, no tää purkautuminen ei nyt liity sinäällään yhtään mihinkään.
Oon vaan vähän outo tässä asias..

Esimerkiks tää hämmensi mua ja paljon.. Olin mun ns. PARHAAN YSTÄVÄNI kanssa muutaman päivän reissussa virossa seikkailemassa tossa 1.5kk sitten.. Siis se on sellanen ihminen et oon joskus jopa ajatellu rakastavani sitä ja pitänyt sitä itelleni oikeesti rakkaana ihmisenä jonka haluun pitää aina lähelläni yms.. Mun "rakkaus" on useasti horjunut kylläkin mut silti viel ennen sitä reissuu uskoin et tunnen oikeeta soulmate-fiilinkiä.. No, ei tarvinnu ku päivä olla kaksin ja totesin että pyh, en mä osaa sitä rakastaa. Sen kans on kiva joskus hengata ja puhuu kyl ihan tosi syvällisiikin. Ja se oli varmaan hämänny mut luulee et se on jotain syvempää ystävyyttä. Se et pystytään puhuu monenlaisita asioista ei mun kohdalla tarkottanutkaan et välitän siitä sen suuremmin... Sen reissun jälkeen pelästyin vähän itseeni ja totesin et oon ehkä jossain määrin tunnevammainen. Mä en tie ketään toista, joka olis näin kylmä ämmä ;P

Mun poikaystävälle oon tietenki purkanu tätä juttua, koska kyl tää mua vähäsen hämmentää!! Meinaa ku kaikilla on paras ystävä ja jos ei oo niin ne haluais, mut mua vaan ahistaa kaikki lässyn lässyn jutut, niin siis mun poikaystävä vaan on sanonu, et en vaan ole tavannu niitä oikeita ystäviä. Ehkä hän on oikeassa, toivon niin. Toisaalta asumalla tälläses tuppukylässä ei välttämättä olekkaan paljoo valinnan varaa ;P kjhe.