yötuokio

Mun pitäis olla jo nukkumassa, pääsin kuitenkin vasta töistä ja pitäis aamulla olla toises paikkaa yheksältä taas töissä :/

Tän päivän syömiset on ehkä taas ollu vähä huonot, en oo ihan varma, koska en uskalla laskee kaloreita. Pelossa eläminen on mulle parasta thinspoo ja ainoo keino etten läskisty. Pieni pelko tekee hyvää. Pakko jaksaa tsemppaa. Näytin myös ERITTÄIN läskiltä äsken älästi peilin edessä ku vaihdoin yö vaatteille. Masentavaa, mutta jonain päivänä erittäin palkitsevaa. Joskus teen sen virheen, et tunnen itteni muka hoikaks, mut sit käyn yleensä kattoo painoindeksin, joka kertoo mun olevan selkeesti enemmän ylipainonen ku alipainonen. Mut joo, vielä jumalauta 10 kiloo, et olisin "alipainonen". 45 kiloo olis mulle ihan jämpti, haluun vaan olla pikkanen. 45 kiloo olis myös realistinen, ei tarvis pelätä et kuolisin tai en vois saada vauvoja tai mitään. Olisin normaalin alarajoilla kuitenkin. Ehkä 40 kiloo on kuitenki parempi, koska olis läskiintymisen varaa 5 kiloo :D hohoo, no eipä ole ajankohtaista se ei..

Oon vakavissani suunnitellut, että laihduttaisin nopeesti muutaman kilon. Pari kolme vaan, mut nopeesti. En tiedä kuitenkaan uskallanko, koska kokemuksesta tiiän kuin paljon pahaa siitä voi seurata, kun vetää ittensä piippuun. Syömisevammailua alkaa oleen kolme vuotta kasassa ja aion olla näin kolmannen vuoden kunniaks viisaampi mitä aikasemmin. Mieliteko olis kuitenkin jättisuuri ja haluaisin oikeesti jollain sairaalla tavalla laittaa itteni koitokselle. Siitä vois seurata hyvää ja olis kivempi jatkaa laihduttelua taas rauhassa vaikka 40 luvun puolella. Toisaalta saattaisin alkaa ahmimaan ja mun elämä menis sen takia TAAS aivan risaiseks.

En enää koskaan haluu siihen mitä viime kesä ja syksy ja talvikin olivat. Mä vihaan ahmimishäiriköintii yli kaiken. Muistan ku lihoin nopeesti niin mun iho pisteli. Se pisteli ihan oikeesti ja johtu vaan siitä, että läskit palasivat. Muistan kaikkien naamat ku ne näki mut niin turvonneena. Muistan miltä itestä tuntu ja se ahdistus on jotain järkyttävää. Se on siinäkin mielessä järkyttävää, että en ole laisinkaan pinnallinen ihminen. Se järkytti siis siten, että pelästyin itseäni, olenko oikeasti niin pinnallinen paska, että joku niin tyhmä asia, kuin paino saa mun elämän meneen täysin päin vittua. Voi sitä itseinhoa.

Nytkin koen itseinhoa koska oon syönyt liikaa. Mua pelottaa ja inhottaa. Haluaisin vaan sen saastan ulos itsestäni. Voi elämän käsi.
En voi sanoo nyt muuta itelleni, ku että rauhotu hyvä nainen. Ei paniikkia. Huomenna on päivä uus.
samaa myös niille lukijoille, jotka tuntee samaa luuseruutta, ei paniikkia. Ei se maailma yhen päivän syömisiin, ei ees yhen viikon tai vuoden syömisiin kaadu. Täytyy vaan koota itsensä ja jatkaa siitä mihin joskus jäi. Niin minä teen taas huomenna. Paino laskee, se on varma!